”Me itse päätimme muuttaa tänne.” : Toimijuuden versiot inkerinsuomalaisten paluumuuttajien puheessa Suomeen muuton kontekstissa

Tämä pro gradu -tutkielma tutkii inkerinsuomalaisten tuottamia versioita omasta toimijuudestaan Suomeen kohdistuvan paluumuuton kontekstissa. Teoreettis-metodologisena lähestymistapana käytetään diskursiivista psykologiaa. Inkerinsuomalaiset ovat 1600-luvulla nykyisen Pietarin lähelle Venäjälle muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä. Viimeisen 25 vuoden aikana suuri osa heistä on muuttanut Suomeen saatuaan paluumuutto-oikeuden. Paluumuutto sai lähtölaukauksen, kun presidentti Koivisto kommentoi vuonna 1990 suorassa lähestyksessä keskusteluohjelmassa inkerinsuomalaisten oikeutta muuttoon. Inkerinsuomalaiset ovat mielenkiintoinen osa suomalaista historiaa ja heidän kauttaan on hyvät mahdollisuudet tutkia toimijuutta siirtolaisuuden kontekstissa. Inkerinsuomalaisten 400-vuotiseen historiaan on mahtunut väestönsiirtoja, vainoa ja toki myös vapaaehtoistakin muuttoa ja oman kulttuurin vaalimista. Haastatteluaineistossa puhuvat inkerinsuomalaiset paluumuuttajat neuvottelevat itselleen toimijuutta. He ottavat esille historian tapahtumia muodostaessaan puheessaan omaa toimijuuttaan ja toisaalta erottautuvat historiallisista muuttoliikkeistä. Toimijuutta rakennetaan myös suhteessa paluumuuton järjestelmään ja maahanmuuttajuuteen. INPRES-tutkimusprojektin osana kerättyä inkerinsuomalaisten paluumuuttajien fokusryhmissä tuottamaa keskustelua analysoidaan diskursiivisen psykologian keinoin. Tarkastelun kohteena on erilaiset toimijuuden versiot, joita haastateltavat tuottavat eri tulkintarepertuaareja hyväksi käyttämällä. Aineistoa analysoidaan erittelemällä keskusteluista tulkintarepertuaareja, eli kielikuvien ja puhetapojen ympärille muotoutuneita kielellisiä resurssivarantoja, joilla rakennetaan näitä eri versioita toimijuudesta. Tulkintarepertuaarien kautta tunnistetaan myös neuvoteltuja subjektipositioita. Subjektipositiot antavat haastateltaville erilaisia asemia ja näkökantoja keskusteluissa. Toimijuus on sosiaalitieteissä paljon käytetty termi, josta on useita eri määritelmiä. Itse noudatan diskursiivisen psykologian käsitystä toimijuudesta ja yhdistän sen relationistiseen näkökulmaan todellisuuden rakentumisesta. Diskursiivisessa psykologiassa kohteena on nimenomaan puhe ja lähtökohtana se, että puhe on tekoja ja toimintaa. Vuorovaikutuksen mikrotason tutkimuksen oletuksena on, että toimijalla on valtaa rakentaa todellisuutta. Relationistinen lähestymistapa tarkentaa tarkastelun kohteeksi ja todellisuuden rakennusaineiksi juuri vuorovaikutuksen, jossa yksilöt ja organismit muodostavat verkoston. Kohteena ei ole entiteetit tai yksilöt, vaan verkoston yhdessä puheella tuotettu ja tehty, kuten toimijuus. Tutkimuksen tuloksena on neljä eri tulkintarepertuaaria ja kahdeksan eri subjektipositiota. Tulkintarepertuaarit ja subjektipositiot ovat työn tulkintarepertuaari (yrittäjän ja aktiivinen subjektipositio), inkerinsuomalaisten historian tulkintarepertuaari (selviytyjä ja ohjattu), mahdollisen toimijuuden tulkintarepertuaari (mennyt sukupolvi ja lasten puolesta uhrautuja) ja kohtalokkaan toimijuuden tulkintarepertuaari (moraalinen rikollinen ja sokea). Näiden tulkintarepertuaarien ja subjektipositioiden kautta haastateltavat muodostavat suhdettaan maahanmuuttajuuteen, oikeuttavat muuttoa, pyrkivät ymmärtämään omaa paikkaansa inkerinsuomalaisten historiassa ja paluumuuton järjestelmässä, ja ennen kaikkea ottavat vastuuta omasta toimijuudestaan